Angst angst angst. Enpäs ole sitten tännekkään kirjoittanut vähään aikaan. Kait mä elin jossain harhamaailmassa, että mulla ois muka joku elämä. Olen laiminlyönyt blendiäniki ihan liian kauan ja yhdet tuloksetkin on rästissä. Joo ei siitä sen enempää, ei ketää kiinnosta, eikä kukaa tajuu. No sama kai tuo kun ei tätä kukaan edes lue, eikä varsinaisesti edes haittaa. Hei mun pitäis OIKEASTI väsätä tänne se uusi layout, mutta en jaksa/en ole jaksanut. Anteeksi. Ja pitäis tehdä tälle varmaan oma vieraskirjakin ja pitäis vähän monimuotoistaa tätä ja tänne vois laittaa myös blendaus bloginkin pyörimään. Kyllä ideoita riittää, mutta riittääkö inspiraatio niiden toteuttamiseen? Tai niiden ylläpitämiseen? Vastaus on ei.
Jep. Tänään rupes lapsettamaan ja pummein yhden kaverin kanssani tivoliin :P Jippii. Oli muuten hauskaa, mutta lattia lähti alta, ja joku todella ällöttävä törmäilyautojen limanen "hoitaja" kyttäs meit koko loppuajan ko oltaisiin jotain maksullisia naisia. Melkein kuola valui sillä tyypillä..
Taas on sellainen ihmeellinen tyhjä olo. Mahan kohalla semmonen tyhjä ja reunoi polttaa. Mikään ei tunnu miltään; ei edes kesän ensimmäinen jäätelö. Kaikki on vaan yks hailee. Mulle on alkanu tulla tämmösiä päiviä ihan liian tiheään, pitäis kai hankkia se elämä jostain. Tai ehkä alkaa välttelemään sitä lopullisesti. Elämä vaan satuttaa. Voisin jäädä vain kotiin hetkeksi nuolemaan haavoja ja kierimään itsesäälissä, sen jälkeen voisi olla kuin uusi ihminen, ja aloittaa vaikka laihdutuksen. Onneksi saan pian lomaa tästä kaikesta, lähden nimittäin ensiviikon tiistaina lappiin. Jonkun äidin tutun häihin ja muutenvain viettämään vappua. Onneksi.
Mutta nyt voisi todellakin alkaa tekemään jotain näille ideoille, kuten vaikka alkaa toteuttamaan niitä. Päivän tunnari; Elastinen - Jarruta
30. maaliskuuta vuonna 2008
Maailma aikuistuu liian nopeasti!
Niin ihanasti itsetuhoinen, ja suloinen <3
21. maaliskuuta vuonna 2008
Kauheen tylsä tämä leiska. Vois väsät uuden leiskan. Ja samantien vaihtaa nimen. Tää on vaan niin jotenkin tyhmä. Miin's Blog. Luulisi että jopa mulla olisi enemmän mielikuvitusta. Noo ehkä vielä tämän yön aikana ehkä sen uuden layoutin väsään ja sitten vaihdan samalla sen nimen ja kaikkea, katsotaan nyt. Muuten mietin tässä äsken että tätä ei oikein taida lukea kukaan, mutta onkohan sillä nyt edes niin suurta merkitystä, koska minua vartenhan tämä on, kai. Tai ainakin tänne voi selittää ihan mitä itse haluaa, eikä kukaan tule sinulle sanomaan miten blogia kirjoitetaan.
Mutta joo, asiasta kolmanteensataan. Luulin vielä tänään aamulla että miehet on niitä vaikeimpia otuksia maanpäällä. Olin täysin väärässä. Sain tänään kokea sen katkeransuloisen muijien legioonan hyökkäyksen. Ja sen jälkeen päätin että liikun tästäkin eteenpäin enemmän poikien(/miehien) kanssa, kuten tähänkin asti. Olen nimittäin todennut, että kun niiden kanssa tappelee, niin tappeleekin sitten kunnolla, eikä sekoteta siihen asiaankuulumattomia ihmisiä. Mihin ihmeeseen tästä maailmasta on kadonnut kaikki rehellisyys ja suoraan puhuminen? Tiedän että sattuu, mutta eihän me nyt niin heikkoluontoisia olla, vai mitä?
Mun toinen todellisuus on kuollut. Siis se mihin pääsin joskus karkaamaan tätä karumpaa todellisuutta. Eli mun mielikuvitus on kuollut, ja en pidä tunteesta yhtään. Pitäis taas tehdä jotain repäisevää, että voin sitten morkkiksessa vajota peitonalle ja antaa mielikuvituksen lentää. Eihän tässä muuten mitään jännittävää tässä elämässä tapahtuisi.
Joo mutta minä rupean väsäämään nyt sitä uutta ulkoasua, koska mua oikeesti tympii tämä niin pahasti. Tälle päivälle ei oikein ole mitään tunnaria, sanoinhan että mielikuvitukseni on kuollut.
18. maaliskuuta vuonna 2008
Huoh. Soinut koko päivän päässä hyvää yötä ja huomenta. Tai ei se koko biisi, vaan osa siitä, se missä lauletaan että "jos sulla kerran on joku josta oikeesti välität, niin pidä siitä kii".. Harmi vaan että on jo aivan liian myöhäistä pitää yhtään mistään kiinni. Eikä se olisi välttämättä mitään hyödyttänytkään. Roikkua hihassa ja olla hiljaa talutettavana. Tästä tuli muuten just mieleen joku Maija Vilkkumaan biisi mitä en juuri nyt muista nimeltä.
Joo uskaltauduin muuten eilen ihmisten ilmoille, ja oli muuten juuri niinkuin arvelinkin; samat naamat, samat jutut, samat juorut. No pientä sosiaalisuutta elämään, joka on muuten niin tyhjää. Olin tänäänkin tuollanoin, ja näin jopa sellaisia tuttuja keitä en ole nähnyt piiitkiin aikoihin. He eivät vain oikein tahdo enää kestää vittuiluani, ovat niin kauan olleet pois.
Huomasin muuten juuri tänään että mitään en inhoa niin paljon kuin bussin stop-merkkiääntä. Meinaa aina mennä hermot kun olet juuri vajonnut omiin ruusuisiin mietteisiin paremmasta elämästä, ja olet ihan jossain muualla ajatuksissasi kuin homeisessa bussissa. Sitten joku kääpä menee ja painaa sitä stop-nappulaa. Ja kylmä todellisuus palaa. Tämän vitutuksen jälkeen palaat taas omaan maailmaan jossa on lämmin ja ihanaa eikä mikään ole huonosti, ja joku taas painaa sitä helvetin nappia! Sitten tulee jo kostonhimo ja tekee mieli jäädä seuraavalla pysäkillä, ihan vain kaikkien kiusaksi. Kosto on suloinen kun jään omalle pysäkille, painelen sitä himputin nappia niin monta kertaa että etupenkin mummojen kuulolaitteet leipoo kii. Anteeksi en ole hyvä ihminen.
Tämä päivä meni kyllä harvinaisen nopeasti. Paitsi koulussa, kun olin siellä kerrankin kaikki tunnit. Viimeviikolla siellä tuli oltua tasan kaksi tuntia. Että inhoan lukiota, onneksi pääsen pois sieltä tämänvuoden jälkeen. Joo en ole abiturientti, olen vain niin paska että vaihdan amikseen, ostan paskan auton ja paskat poppimusavehkeet ja paljon purkkaa. Vois siirtyä tupakasta nuuskaankin ihan vain sen takia että on amiksessa, mutta se on mielestäni vielä ällöttävämpää kuin tupakka, niin en taida. Vaikka tupakkakin on ällöttävää, mutta huomasin kun yritin lopettaa, että siitä ei tule kuin tunteenpurkauksia puolin ja toisin.
Nyt hajoo pää. Miksi näistä merkinnöistä tulee aina näin pitkiä vaikka yrittääkin kovasti olla kirjoittamatta niin pitkään?
Päivän tunnari: Hyvää yötä ja huomenta
16. maaliskuuta vuonna 2008
Dear Diary, vai miten tällainen nyt ikinä aloitetaankaan.
Nyt olen siis viimeinkin (16 savukkeen ja 6 tunnin työn päätteeksi) saanut tämän blogini valmiiksi. Tiedän tiedän. Se ei ole mitenkään kummoinen ulkoasultaan, mutta ei sen kai ole tarkoituskaan. Ehkä joskus hamassa tulevaisuudessa jaksaisin jotenkin vaihtaa sen. Ja anteeksi pienen kärpäsenpaskan kokoinen teksti, muttakun Times new roman näyttää niin karmealta isompana, mutta en millään keksinyt hienompaakaan tekstiä.
Askissani on enää neljä savuketta jäljellä, ja se alkaa olla jo huolestuttavaa. Ei sillä että olisin keuhkoistani jotenkin huolissani, mutta rahani hupenevat silmissä. Ja se tarkoittaa myös sitä että minun on lähdettävä ihmisten ilmoille. Olen nimittäin ollut koko viikonlopun kotona - älkää ihmeessä kysykö miksi, en itsekään tiedä nimittäin. Eipäs kun hei hetkinen! Kävinhän minä eilen... Jossakin... En kyllä todellakaan jaksa muistaa missä. Elämäni alkoi polkea tyhjäkäynnillä (miehet, ei varmaankaan tarvitse enempää selittää) siinä tämänviikon puolivälin maissa, sen jälkeen olen ollut kuin jossain sumussa. Ajantaju on nyt vain jotenkin kadoksissa, onkohan kellään muulla ollut koskaan sellaista tunnetta? No kuitenkin, tiedän että elämäni alkaa taas jossain vaiheessa, mutta on tämä ihan hyvä näinkin, ehtii ajatella. Ja kirjoittaa tänne blogiin.
Nyt olisi kyllä aikaa tehdä niitä koulujuttujakin. Ei pysty, liian hapokasta. Alkaa heti väsyttämään kun ajatteleekin asiaa. Sitäpaitsi, mitä järkeä siinä edes olisi? Lukio jää kuitenkin kesken. Sitten vain rättipuoli (vaatetusalan pt) amiksessa odottaa. Toivottavasti jaksaisin sitä paremmin kuin lukiota. Ja ehtisin jossain välissä elää tätä elämääkin, vaikka se onkin välillä kurjaa (voivoi ja näkkileipä).
Kesäkin tulee kovaa vauhtia. Toisaalta aivan mahtavaa, kun tulee lomaa ja silleen, mutta toisaalta. Haluanko oikeasti olla naamaturvoksissa taas paria kuukautta allergian takia? Haluanko taas uida meressä niin paljon, että hiuksia ei saa enää auki kun ne on niin suolassa ja takussa? Onko kaikki sen odottamisen arvoista, oikeasti? Ja p*rkele jos en saa sitä työpaikkaa.
